Kauluri pienelle lapselle

Kun pakkaset paukahti tammikuussa vihdoinkin päälle, tajusin, että kypärämyssystä huolimatta TinkiePien niska meinaa karata paljaaksi, joten päätin neuloa hänelle kaulurin. Yritin metsästää valmista mallia netistä, mutten löytänyt helposti mitään tarpeeksi kivaa, joten ajattelin sitten väsätä ohjeen itse. Langat kaivelin omista jemmoistani, joita yritän saada tiivistettyä kolmesta laatikosta kahteen. Vaikka arvasin mitat omasta päästäni sen kummemmin mitään mittailematta, niin varsin sopivan kokoinen kaulurista tuli. Ja koska malli on niin simppeli, sitä on helppo muokata sopimaan isommalle ja pienemmälle. Eikä tässä kauaa nokka tuhise, sillä kirjoneuleesta huolimatta tämä kauluri on nopea neuloa. Etenkin, kun kevät tulee kovaa vauhtia.

Lapsen kirjoneulekauluri

Lanka: pääväriä ja kahta kuvioväriä (vahvuudeltaan Novita Isoveli-lanka [100 g / 130 m])

Turkoosin vyötettä minulla ei enää ollut tallessa, mutta vahvuudeltaan se tuntuu olevan samaa luokkaa Novitan Isoveli-langan kanssa. Vihreä on juurikin tuota Novitan Isoveljeä ja valkoinen Dropsin Karismaa kaksinkertaisena.

Puikot: Itse tein 3,5 sukkapuikoilla, mutta toki pyöröpuikkokin kelpaa.



Luo 80s. Neulo 2o,2n-joustinta suljettuna neuleena 8 cm. Jatka etukappaletta tasona vain ensimmäisen ja toisen puikon silmukoilla (40s).
1.-3. krs: sileää päävärillä
4. krs: jatka sileää päävärillä, mutta lisää molemmissa reunoissa 1s (42s)
5.-6. krs: sileää päävärillä
7.-13. krs: 1s päävärillä, kaavio A x4, 1 s päävärillä
14. krs: jatka sileää päävärillä, mutta lisää molemmissa reunoissa 1s (44s)
15.-18. krs: sileää päävärillä
19.-25. krs: 2s päävärillä, kaavio A x4, 2 s päävärillä
26.-31. krs: sileää päävärillä
32. krs: (reikäkrs) *1o, lk, 2o yht* krs loppuun päävärillä
33.-37. krs: sileää päävärillä. Päättele.
Taita reikäkerroksen kohdalta ja ompele nurjalle.
Neulo takakappale samoin jäljellä olevilla silmukoilla.

Itselläni kaulurin alareuna meinaa nousta ylös, mikä ei toki käyttöä haittaa. Asia voisi korjaantua jos kerroksesta 31 eteenpäin neuloisikin joustinta, mutta en ole vielä ehtinyt itse muilta projekteiltani kokeilla.

'Cause dreaming of them better days has always been our way

Vuosi 2015 oli suurten myllerysten aikaa meidän pienen perheen elämässä. Yksivuotiaasta juuri kävelemään oppineesta vauperosta kasvoi mitä valloittavin kaksivuotias, joka ei malta olla hetkeäkään hiljaa tai paikoillaan. Pääsimme loppukeväästä vihdoin muuttamaan isompaan asuntoon, jossa olemme viihtyneet todella hyvin. Kesän alussa saimme tietää odottavamme toivottua toista lasta, joka suruksemme meni hyvin pian kesken. Keskenmenosta toipumiseen meni pari kolme hyvin raskasta kuukautta, joiden aikana panikoin rinnastani löytynyttä kyhmyä, joka onneksi oli täysin vaaraton, mutta leikattiin silti pois. Syksyllä mieheni siirtyi kolmivuoroon, joten viikonpäivät ovat täysin olemattomia meidän arjessamme, on vain työpäiviä ja vapaapäiviä.

Lokakuussa itkin edelleen keskenmenoa, varmana siitä, että seuraava raskaus antaa odottaa itseään. Todella onnekkaasti ensimmäisestä kierrosta, jolloin rintapatinpoistoleikkauksen jälkeen pystyimme yrittämään, meillä tärppäsikin. En vain osannut millään uskoa, että tämä raskaus voisi onnistua, kun edellinen oli keskeytynyt. En uskaltanut kiintyä, enkä suunnitella tulevaa arkea leikki-ikäisen ja vauvan kanssa.

Ensimmäiset 10 viikkoa olivat maailman hitaimmat ennen ensimmäistä neuvolakertaa, missä onneksi sain pyynnöstäni poikkeuksellisesti ultran samalla. Vaikka mitään tarkkaa kuvaa ei saanutkaan niillä laitteilla, niin pienen sydämen pompotus näkyi selvästi. Se antoi kummasti luvan hengähtää ja alkaa suunnata ajatuksia oikeasti kunnolla raskauteen eikä vain sen keskeytymisen pelkoon. Ensimmäisessä virallisessa ultrassa sitten potkittiin ja pyörittiinkin niin urakalla, ettei ultrannut kätilö meinannut saada mittoja otettua. Hyvin pian sen jälkeen tunsinkin ensimmäiset vaimeat potkut, vaikka viikkoja oli takana vasta 13. Pikkuhiljaa liikkeet vahvistuvat, mutta kyllä niitä aina silloin tällöin tuntee, vaikkei vielä mitenkään hirvittävän usein vielä.

Nyt, raskausviikon 16 lähestyessä loppuaan, toivonkin vain kovasti, että loppuraskaus sujuu hyvin jo nyt vihoittelevasta selästä huolimatta ja TinkiePie saa pienen siskon tai veljen juhannuksen tietämillä. Tälle juuri alkaneelle vuodelle on siis luvassa paljon jännitystä ja onnea ja toivottavasti vähemmän isoja surullisia ja ahdistavia tapahtumia.



We reach the top
We took the fall
But we laughed through it all
Cause dreaming of them better days
Has always been our way
And you may see my friends and find no worth
But, no, I'll never go and change them for the world
Yeah, we always have a good time
Whether it's hail rain or it's sunshine
Yeah, we're all living the good life
Whether it's hail rain or it's sunshine

-The Script: Hail rain or sunshine

Kukkutimurusia

Tämä blogi ei sisällä mitään erityisen hienoa ja nerokasta, eikä sen ole tarkoituskaan. Blogini tarkoitus on toimia kanavana, jossa voin nauttia kirjoittamisesta ja siitä, miten paljon iloa ja apua siitä saa. Mikään asia ei ole niin pieni tai suuri, etteikö siitä voisi, ja pitäisi, kirjoittaa.

Aivan tavallisessa lapsiperheen arjessa löytyy päivittäin niin ilonhetkiä kuin murheitakin. Etenkin vaikeat asiat on helpottavaa purkaa tekstiksi. Muuten ne jäävät pään sisään möyhimään, venymään ja vanumaan, ja silloin on vaikea saada edes ensimmäistä ajatusta vuodatettua ulos asti. Mutta tottakai täytyy osata iloita myös onnistumisista, uuden oppimisesta, rakkaudesta, käsitöistä, pienistä jokapäiväisistä iloisista asioista, kukkutimurusista.

"He kiljuivat riemusta aina kun löysivät uuden kukkutimurusen: lapsen hymyn, pyörivän pallon, linnun liverryksen, veden solinan, sottapörrän surinan, laulun pätkän, kukan tuoksun, pojan juoksun... Heidän säkkinsä aivan pullottivat kukkutimurusia: asioita joille voi hymyillä, nauraa, asioita, joista voi kiittää ja riemuita." 
- Leena Erkkilä: Kukkutimurusia