Vuosi 2015 oli suurten myllerysten aikaa meidän pienen perheen elämässä. Yksivuotiaasta juuri kävelemään oppineesta vauperosta kasvoi mitä valloittavin kaksivuotias, joka ei malta olla hetkeäkään hiljaa tai paikoillaan. Pääsimme loppukeväästä vihdoin muuttamaan isompaan asuntoon, jossa olemme viihtyneet todella hyvin. Kesän alussa saimme tietää odottavamme toivottua toista lasta, joka suruksemme meni hyvin pian kesken. Keskenmenosta toipumiseen meni pari kolme hyvin raskasta kuukautta, joiden aikana panikoin rinnastani löytynyttä kyhmyä, joka onneksi oli täysin vaaraton, mutta leikattiin silti pois. Syksyllä mieheni siirtyi kolmivuoroon, joten viikonpäivät ovat täysin olemattomia meidän arjessamme, on vain työpäiviä ja vapaapäiviä.
Lokakuussa itkin edelleen keskenmenoa, varmana siitä, että seuraava raskaus antaa odottaa itseään. Todella onnekkaasti ensimmäisestä kierrosta, jolloin rintapatinpoistoleikkauksen jälkeen pystyimme yrittämään, meillä tärppäsikin. En vain osannut millään uskoa, että tämä raskaus voisi onnistua, kun edellinen oli keskeytynyt. En uskaltanut kiintyä, enkä suunnitella tulevaa arkea leikki-ikäisen ja vauvan kanssa.
Ensimmäiset 10 viikkoa olivat maailman hitaimmat ennen ensimmäistä neuvolakertaa, missä onneksi sain pyynnöstäni poikkeuksellisesti ultran samalla. Vaikka mitään tarkkaa kuvaa ei saanutkaan niillä laitteilla, niin pienen sydämen pompotus näkyi selvästi. Se antoi kummasti luvan hengähtää ja alkaa suunnata ajatuksia oikeasti kunnolla raskauteen eikä vain sen keskeytymisen pelkoon. Ensimmäisessä virallisessa ultrassa sitten potkittiin ja pyörittiinkin niin urakalla, ettei ultrannut kätilö meinannut saada mittoja otettua. Hyvin pian sen jälkeen tunsinkin ensimmäiset vaimeat potkut, vaikka viikkoja oli takana vasta 13. Pikkuhiljaa liikkeet vahvistuvat, mutta kyllä niitä aina silloin tällöin tuntee, vaikkei vielä mitenkään hirvittävän usein vielä.
Nyt, raskausviikon 16 lähestyessä loppuaan, toivonkin vain kovasti, että loppuraskaus sujuu hyvin jo nyt vihoittelevasta selästä huolimatta ja TinkiePie saa pienen siskon tai veljen juhannuksen tietämillä. Tälle juuri alkaneelle vuodelle on siis luvassa paljon jännitystä ja onnea ja toivottavasti vähemmän isoja surullisia ja ahdistavia tapahtumia.
We reach the top
We took the fall
But we laughed through it all
Cause dreaming of them better days
Has always been our way
And you may see my friends and find no worth
But, no, I'll never go and change them for the world
Yeah, we always have a good time
Whether it's hail rain or it's sunshine
Yeah, we're all living the good life
Whether it's hail rain or it's sunshine
-The Script: Hail rain or sunshine
